tiistai, syyskuu 07, 2010
   
Teksti

Mitä on kirkon yhteiskunnallinen työ?

Suomen evankelisluterilaisen kirkon yhteiskunnallinen työ on yksi kirkon monista työaloista. Sen tarkoituksena on edistää lähimmäisvastuun ja oikeudenmukaisuuden sekä luomakunnan ja ihmisten arvon toteutumista yhteiskunnassa ja kirkossa. Seurakunnat kantavat yhteistä vastuuta yhteiskunnallisista asioista, kuten työelämästä, työttömyydestä, yritysetiikasta, köyhyydestä ja ihmisarvosta. Työttömien ja lomautettujen kanssa on työskennelty jo 1970-luvulta lähtien ennen kaikkea tukemalla työttömien yhdistysten perustamista ja toimintaa. Työt on tehty muun muassa järjestämällä ruokailuja ja ruokapankkeja sekä retkiä, keskusteluryhmiä ja leirejä. Kirkossa on koettu tärkeäksi toimia työttömien kanssa, ei heidän puolestaan.

 

Elämme yhdessä maailmassa. Siitä  kumpuaa vastuu ja huoli kehitysmaista, maailmantalouden rakenteista, ilmastosta ja maapalloistumisen kielteisistä seurauksista. Yhteiskunnallinen työ on liittynyt Kirkkojen kansainväliseen vastuuviikkoon 1978 alkaen. Ihmisoikeuskysymykset sekä rauhan ja oikeudenmukaisuuden edistäminen ovat kirkkojen keskeisiä teemoja. Kirkkohallituksen diakonia- ja yhteiskuntatyön tehtävänä on tukea seurakuntia, rovastikuntia ja hiippakuntia niiden diakonia- ja yhteiskuntatyön toteuttamisessa järjestämällä koulutuksia ja neuvotteluja, vaikuttamalla yhteiskuntaan ja tekemällä aloitteita ja rakentamalla yhteistyötä yhteiskunnan eri tahojen kanssa. Lisäksi yhteiskunnallinen työ pitää yhteyttä muiden kirkkojen sekä ekumeenisten ja kansainvälisten järjestöjen diakonia- ja yhteiskuntatyöhön ja edistää kansainvälistä vuorovaikutusta.

 

>> Kirkon yhteiskuntatyön kotisivut.

JoomlaWatch Stats 1.2.9 by Matej Koval